Syksyn 1917 levottomuudet Salon seudulla

 Sata vuotta sitten maamme itsenäistyi mutta samalla kansa jakautui kahtia, joka vääjäämättömästi johti seuraavana vuonna sotaan. Venäjän heikko menestys maailmansodassa johti maan sisäisiin levottomuuksiin ja helmikuun vallan- kumouksessa vuonna 1917 Nikolai II luopui kruunustaan. Levottomuudet levisivät myös Suomeen varsinkin maassamme olevien noin 60.000 venäläisen sotilaan takia, joiden kurittomuus ja mielivalta herättivät epäluuloja varsinkin porvareiden keskuudessa. Vallankumous vaikutti myös Suomen talouteen. Työttömyys kasvoi, koska Venäjän sekasortoisen tilanteen takia linnoitustyöt ja sotatarviketilaukset loppuivat. Myös viljantuonti väheni ja maaseudulla lakkoiltiin. Kun heinäkuun hallat aiheuttivat kadon, niin Suomessa koettiin suorastaan nälänhätä. Kesällä 1917 myös maaseudulla ja työväestön joukossa esiintyi levottomuutta. Maatalouslakkoja oli etenkin Kiskossa ja Angelniemellä ja teollisuustyöväki lakkoili Särkisalossa ja Perniössä. Näiden seurauksena porvarit perustivat järjestyskuntia työrauhan ylläpitämiseksi ja yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Nämä ottivat yhteen lakko- laisten kanssa, joten työväestö koki ne uhkaksi aatteelleen.

Syksyn kuluessa alettiin perustaa maahamme suojeluskuntia. Halikon suojelus- kunta perustettiin 6.9.1917 Saarimäen kansakoululla ja sen ensimmäiseksi päälliköksi valittiin urkuri Toivo Nieminen (myöh. Louko). Salon seudun suojelus- kuntien herättäjänä toimi Salon kauppalan järjestysmies, varatuomari Herman Tuomaala. Salon suojeluskunta perustettiin lokakuussa ja sen päälliköksi valittiin aliluutnantti, voimistelunopettaja Volmar Calamnius ja Uskelan suojeluskunnan päälliköksi agronomi Paavo Raunio. Syyskuun alussa perustettiin Muurlan suojelus- kunta, jonka ensimmäiseksi päälliköksi valittiin konstaapeli August Lehtonen. Perniön suojeluskunnan perustamiskokous pidettiin 13.9.1917 Lupajan ”Suojassa” ja sen ensimmäiseksi päälliköksi valittiin meijerin isännöitsijä Uno Oesch. Vuoden 1917 lopussa Angelniemen suojeluskuntahanke jäi kaavailuasteelle, mutta Kuusjoelle ja Pertteliin perustettiin aseelliset puolustusvartiot. Salon seudulla suojeluskunnat jäivät kuitenkin vain perustamisvaiheeseen ja ne perustettiin uudestaan huhtikuussa 1918 vapaussodan aikana, kun valkoiset valtasivat Salon. Suojeluskuntien yhtenä tavoitteena oli myös maamme vapauttaminen Venäjän alaisuudesta. Aluksi suojelus- kuntiin kuului myös sosialidemokraatteja vapauttamisaatteen takia, mutta nämä jättivät kuitenkin pian vieraaksi tuntemansa järjestön ja vastapainoksi perustivat järjestyskaarteja.

Sanomalehti Sosialistissa julkistettiin työväen järjestyskaartien säännöt. Sääntöjen mukaan järjestyskaartien tarkoituksena oli työväenjärjestöjen kokoontumis-, lausunto- ja painovapauden suojeleminen sekä työväestön oikeuksien turvaaminen.

Kaartien jäseniksi voitiin valita vain luokkatietoisia sosialidemokraatteja. Miehistö sai valita päällikkönsä, joten demokratia toteutui kaartien piirissä. Paikallisesta johdosta vastasi viisihenkinen toimikunta, jossa oli kolme kunnallisjärjestön ja kaksi järjestyskaartin edustajaa. Syyskuussa 1917 perustettu sosialidemokraattisen puolueen järjestysmiehistö julistautui selkeästi suojeluskuntien vastustajaksi. Salon työväestön järjestyskaarti perustettiin 29.10.1917, jolloin Salon alaisuuteen kuulunut Uskelan punakaarti itsenäistyi omaksi yksikökseen. Angelniemellä perus- tettiin marraskuussa työväen järjestyskaarti ja sitä johti suutari Hjalmar Johansson. Perniöön perustettiin punakaarti marraskuussa. Perustamiskokouksen avasi torppari Kustaa Lindström Ylikylästä. Ennen kapinaa Perniöön perustettiin punakaartin osastoja eri kyliin, viimeisenä Koskelle. Punakaartiin kuului Perniössä 400-500 miestä, joista moni oli ”pakotettu” liittymään. Vain pieni osa kaartilaisista meni rintamalle 1918. Kiskoonkin perustettiin punakaarti marraskuussa.

Venäjällä lokakuun vallankumouksessa bolshevikit ottivat vallan ja bolsevikki- vallankumouksen huumassa ammattijärjestön johtajat perustivat maahamme ”vallankumouksellisen keskusjärjestön”, joka julisti Leninin suositteleman yleislakon alkavaksi 14. marraskuuta. Paikallinen lakkojohto ja vartiointi kuuluivat työväen- järjestöille ja järjestyskaarteille. Salossa lakkojohto erotti kauppalan järjestysmiehen sekä poliisit Hakalan, Koivun ja Tuomen. Järjestyskaarteille annettiin lakkovartioin- nin lisäksi määräys suorittaa elintarvikevarastojen takavarikointeja, etsiä suojelus- kuntalaisten aseita sekä pidättää työväelle vihamielisiä henkilöitä. Lakko päättyi 19.11., mutta ”vallankumous jatkui”.   Yleislakon jälkeen entisiä poliiseja ei haluttu päästää takaisin virkoihinsa vaan järjestyskaarti ja miliisit hoitivat kunnan järjestyksenpidon. Rahoitus pyrittiin saamaan kunnalta, mutta valtuuston porvarilliset piirit eivät tähän suostuneet. 12. joulukuuta sos. dem. kunnallisjärjestön kokous lakkautti miliisin toistaiseksi ja kunta oli ilman järjestyksenvalvojaa. Järjestyshäiriöiden takia pidettiin yleinen kansalaiskokous kaksi päivää myöhemmin. Kokouksessa valittiin toimikunta neuvottelemaan sos.dem. kunnallisjärjestön kanssa syntyneestä tilanteesta. Saatiin aikaan sopimus, jossa kunnallisjärjestö ryhtyisi ensin kymmenen ja olojen rauhoituttua neljän miehen voimin huolehtimaan järjestyksen valvomisesta.

27. tammikuuta 1918 punakaarti sytytti Helsingissä työväentalon torniin punaisen lyhdyn merkiksi kapinan alkamisesta ja samanaikaisesti, ilmeisesti tästä tietämättä, kenraali Mannerheimin johtamat valkoiset aloittivat vapaussodan riisumalla Pohjan- maalla venäläiset varuskunnat aseista.

Sota päättyi 16. toukokuuta 1918 valkoisten voitonparaatiin Helsingissä.