Sisältö:

Kosti Vuorisen muistelmia

Terttilän Pirkkalassa 24/4 18
Miehiä jotka eilisessä taistelussa jäivät pois riveistä, olemme varronneet, sillä olemme ajatelleet, että jos ne olisivat päässeet jonnekin piiloon ja tulisivat vasta pimeän tultua kotiin, mutta ainoastaan yksi kolmesta tuli, hänenkin kätensä läpi ammuttuna, sain kuulla, että kahden miehen ruumiit on löydetty maantien varrelta surmattuna ja ryöstettynä, sain myös itse nähdä heidän ruumiinsa ja siis omilla silmilläni näin, että toiselta oli viety kaikki vaatteet, paitsi paita ja alushousut oli jätetty ylle, en tarkastanut ruumista enempi, josko sitä olisi raadeltu enempi, ainoastaan kuulan reijän näin rinnassa, ehkä oli ruumiissa enempi vammoja, sillä paidat olivat hurjan veressä. Tämän ja vainaana olevan miehen K. Lehtosen taskussa oli minunkin lompakkoni, jotenka minun tappioni oli noin 260 markkaa. Karl Björklundin ruumiissa oli näkyvissä enempi vammoja, häntä oli kaiketi jaappanilaisella pistimellä pistetty sillä suolet oli tunkeutuneet vatsasta ulos, hänelle oli alushousujen ja paidan keralla jätetty myös päällihousut jalkaan, kaikki muu oli ryöstetty. Kyllä se oli hieman ikävä katsella näitä ruumiita, kun muisti näitä poikia taisteluun mentäessä, kumpikin mitä hauskimpia ja reiluumpia tovereita taisteluun mennessä olivat kaikki humori tuulella, ei kukhan voinut kuvitella, että heidän elämänsä katkesi tällä matkalla, mutta kohtalolleen ei kukaan mahda mitään muuten he olivat tulleet harhaan johdetuksi tai oikeastaan olivat olleet liian ajattelemattomia, sillä tapauksen näkijän kertoman mukaan olivat punaiset liehuttaneet valkoista lippua ja huutaneet; tulkaa pojat tänne vaan, täällä on omia miehiä, pojat olivat myös kehoitusta noudattaneet, kun olivat päässeet jonkunmatkaa maantielle, liki lippua oli huudettu kädet ylös, tällöin he olivat jo petoksen huomanneet ja lähteneet pakoon, mutta se oli silloin jo liian myöhäistä, kun ruumista mentiin ryöstämään , oli toisessa vielä henki jälellä, silloin yksi punainen oli sanonut mitäs siinä krökiset ja pistänyt samalla miekkansa ruumiiseen, olen jo nähnyt kolme meikäläisen ruumista, jotka ovat joutuneet punaisten roistojen raadeltaviksi, eikä niitä raadeltuja ruumiita mielellään katsele, mutta joka näitä kaikkia heidän tihutöitään katselee, niin kyllä hän varmaankin myös vannoo koittavansa saada nämä roistot kerran tilille. Näitä surmansa saaneita miehiä ei enää voi eläviksi saada, mutta heidän sankaruuttaan ja miehekkyyttään ei yksikään mukana ollut toveri ikinä tule unohtamaan. Johtoamme ei voi hyväksi kehua tähän asti, sillä molemmissa taisteluissa kun näinä päivinä on käyty on meikäläisiä ollut ainoastaan vähän yli 20 miestä, kun punaisissa taas on ollut 120-170 paikkeilla, sekä lisäksi on heillä ollut 2 kuularuiskua, eikä meillä muuta kun kiväärit, vielä he ovat olleet varustuksensa takana, kun me taas hyökkääjinä mutta me olemme pitäneet yllä niin kovaa tulta taistelun käydessä, että punaiset ovat meitä luulleet olevan suurenkin joukon, niin kuin punaiset ovat sanoneet, että lahtareita on noin 3000. Edellisessä taistelussa punaiset menettivät 6 miestä 1 kuularuisku, 2 kuularuiskun nauhaa, me emme taas menettäneet mitään, ei edes kukaan haavoittunut, silloin punaiset pakenivat tälle rintamalle, jossa nyt oli taisteltu, silloin heitä oli ollut yli 120 miestä kun meitä ainoastaan vähän yli parikymmentä, eilisessä taistelussa punaisia oli sama sakki ja sitte lisäksi saivat vielä apujoukkoja, mutta kuitenkin he pakenivat, huoneeni ikkunasta näen saman paikan jossa taistelu oli. Kuulimme nimittäin, että punaiset olivat heti taistelun jälkeen kovalla kiireellä paenneet, päällikkömme komensi heti aseisiin ja niin marssimme nykyisiin asemiimme. Kävimme tänään Niemisen kanssa tarkastamassa taistelupaikkaa ja kyllä jokaisen, joka näkee, kuinka likellä vihollista olimme, kun juoksimme kaksin yli kynnetyn pellon, täytyy ihmetellä kuinka säilyimme henkissä, sillä koko vihollisjoukko, joka oli kalliolla varustustensa takana, näki meidän juoksumme, sekä kohdistivat meitä vastaan kuularuisku ja kiväritulen, kyllä se oli helvetillistä musikkiajota kuulat pitivät lentäessään ylitsemme ja sivutsemme. Vangeja olemme päiväkauden noukkineet metsistä sekä vaatteita hevosia ja rattaita. Joka talossa, jossa kuljemme näkyy taistelun merkkejä, sillä kuulat ovat lävistelleet taloja joka taholta. Luulen, että tänään vielä lähdemme marssimaan eteenpäin. Meidän uusi päällikkömme Luutnantti Nieminen on pannut suuria muutoksia toiminnassamme, kaikki miehet on jaettu 8 miehisiin ryhmiin, joilla joka ryhmällä on oma päällikkönsä, näiden päällikköjen toimeen kuuluu järjestää omat miehensä vahtivuorot sekä harjoittaa miehiänsä, tämmöseksi ryhmäpäälliköksi hän pani myös minut.
Joensuun rintamalla 25 p. huhtikuuta 1918
Joensuun seurahuoneella
Marssimme eilen illalla Terttilästä tänne, matka oli 12 kilometriä, tultiin vallan jalan, tämmoiset marssit eivät ole mitään hauskoja, miesten jalat kun ovat paljosta marssista hurjan kipeet, kun saavuimme tänne Joensuuhun, oli täällä ihmisjoukko meitä vastassa, sekä tytöt virittivät komean Karjalan laulun, tulomme oli koko juhlallinen, seisahdimme koko joukkomme maantiellä siittä jokainen ryhmäpäällikkö ottaa ryhmänsä ja asettaa sen makuulle mistä paikan sai: Nieminen, Salon ensimmäisen ryhmän päällikkö sekä ”minä” Salon toisen ryhmän kanssa pääsimme yhteen huoneeseen, ollen meitä siis 18 miestä yhdessä huoneessa, sänkyvaatteita eikä sänkyjä ollut, vaan olkia vaan lattialle ja siihen pitkälleen, siinä olkien päällä uni maistui varmasti meille paremmalle, kun kelle hyvänsä sänkyssä höyhenpatjassa, sillä olimme valvomisesta sekä pitkästä marssista hurjan väsyneet. Kun olimme saaneet järjestettyä vartija vuorot niin menimme nukkumaan, tää oli ensimmäinen yö parin viikon ajalla kun sain nukkua 7 tuntia, aamulla kello 7 minun ryhmäni vahti vuoro. Olemme tänään kovasti Luutnanttimme Niemisen johdolla harjoitelleet.

26/4 18 Päämajassamme Someron Kirkonkylässä

Olemme majoittuneet tänne kirkonkylään useampaan taloon, minun ryhmäni on seurantalolla, meitä on täällä seurantalolla noin viisikuusi ryhmää, olkia vaan lattialla. Emme nykyään ole taas olleet missään taisteluissa, ainoastaan jotain partio retkiä tehdään ympäri pitäjää, etsitään varastettuja tavaroita sekä punaisia karkulaisia, koko lailla hyvää saaliita on löytynytkin, sain määräyksen ryhmäni kanssa lähteä metsäkulmille, siellä piti olla ampumaaseita sekä punaisia, otin 5 miestä mukaani, saimmeauton kyytiin, saaliiksi saimme yhden punikin yli 20 litraa paloöljyä kolmesta eri kätköstä, sekä kaikenmoista viljaa aika paljon. Ruokamme on mitä parainta olla voi, kuinka paljon haluttaa, aamulla 7-9 päivällistä ½ 11-12 kahvia 1-2 illallista ½ 6-7. Ruokailupaikkamme on pankin talo, siellä on päällisen päätteeksi aika paljon, koko lailla hauskoja ja nättejä tyttöjä tarjoilemassa, syömme nimittäin pitkissä pöydissä, kuten ennen hyvinä aikoina mailla eloleikkuupäivinä. Kyllä elämä nykyään on mitä repäisevämpää. Aijomme tästä juuri pian panna oljet kasaan ja hauskat tanssit pystyyn sillä eihän elämä muuten tämmöiselle nuorille mohikaaneille hymyile.

27/4 18 Someron kirkonkylässä

Tänään ei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista, syömässä käydään sekä jonkun verran harjoiteltu on, ensimmäisestä tanssistamme yhä pidetään puhetta, saa nähdä koska siitä tulee tosi.

28/4 18 Someron kirkonkylässä

Tänään on siis sunnuntai. Tänään saapui myös Velipoikani Salosta 30 miehisen joukkonsa kanssa, eilen muutti Ylipäällikkömme Pohjanvuori Salosta adjutanttinsa kanssa päämajansa tänne. Illalla tuli lisäksi Salosta kuularuisku komppania yhden kuularuiskun kanssa yhtyen meidän joukkoihimme. Illalla oli sitte se kauvan jo puuhattu tanssi, huone oli hieman pienenlainen sekä yleisöä paljon, mutta kyllä vaan itsensä hikeen sai. Iltapäivällä olimme neljä henkilöä autolla noin seitsemän kilometrin matkan takana eräässä talossa. Edelleenkin joukkomme puhdistavat metsiä, väliin tuovat kuusiseitsemän punikkia ei täysissä aseissa, sekä varastettua tavaraa, rekiä sekä joka lajia ruokatavaraa vaikka kuinka paljon, meillä on nyt täällä noin yli seitsemänkymmentä vankia muutamilla oli pidätettäessä kypäri päässä.

29/4 18 Someron kirkonkylässä

Päivä on kulunut kaikessa rauhassa ei mitään muuta hommaa kun vahti vuoroista pitää huolta sekä muistaa mennä aikanaan syömään. Harjoiteltu myös on pikkusen. Lauvantaina päästettiin yksi mies lomalle, samoin myös maanantaina yksi mies. Illalla kesteillä Kuriton kartanossa

30/4 18 Oinasjärvellä

Tänään muutimme koko Salon plotona majamme tänne Oinasjärvelle noin kaksikymmentä kilometriä entisestä päämajastamme. Lähtömme Somerolta tuli vuorokautta liian aikaisin, ei kaikille, mutta muutamille, sillä tytöt olivat hommanneet Someron kirkonkylässä Vapunpäiväksi pienet kemut sekä tanssit illaksi. Tytöt näyttivät lähteissämme mulle listan, johon oli kirjoitettu poikien nimet, jotka olisi kutsuihin kutsuttu. Harmiksi se pisti, että piti lähteä niin pahaan aikaan mutta ei se nyt auttanut ei muuta kuin suoraan matkaan vaan. Lähtömme oli koko lailla repäisevä sillä tytöt olivat kokoontuneet kaikki lähtöämme katsomaan, oli siinä lähtiessä sitte nenäliinojen vilkutusta vaikka kuinka paljon. Tämä oli ensimmäinen kerta kun läksimme matkalle hevosilla, tähän asti olemme vallan marssineet. Tien varsilla saa aina nähdä punikkien jättämää kurjuutta, useastikin hienosta paikasta on viety ainoat hevoset, jotenka täytyy ihmisten kuokilla ja talikoilla turpeita pienentää, sekä rehut ovat punikit myös niin tyystin vieneet, että jo näkyi lehmiä pisin tie vieriä kaikki tyystin sitte niin laihoja, että melkein lävitse näkyi. Saimme täällä Oinasjärvellä majamme Kurito nimisessä kartanossa. Täällä tapahtui se ihme, että saimme ensimmäisen kerran nukkua makuuvaatteilla, tähän asti olemme nukkuneet paljailla oljilla. Saimme Raunion Yrjön kanssa ryhmämme samaan huoneeseen. Me pääsimme kumpikin sänkyyn nukkuman. Ruoka on täällä koko lailla huonompaa kun Someron, voita ja maitoa saa, kun joskus, suurimmaksi osaksi ruokatarpeet saimme ottaa omasta varastostamme. Viimeisessä ateriassa kului voita kaksikymmentä kiloa. Illalla oli tanssit, huone hurjan suuri sekä soitto mitä parain, ihmisiä alussa vähän, loppupuolella jo liiaksi. Tänään ammuimme ensi kerran maalia pilkkaan tähän asti olemme tähtäilleet vain punikkeja.

1/5 18 Someron rintamalla Kuriton kartanossa sijaitsevassa majoituspaikassamme
Tänään on siis Vapunpäivä, jos olisimme saaneet olla Someron kirkonkylässä vielä yhden vuorokauden olisimme saaneet juhlia Vappua rautelan koskella, mutta nyt, kun olemme täällä emme saa nauttia Vapusta mitään. Koko päivä on harjoiteltu hiki päässä. Illalliselta päästyä Luutnantti kehotti taas panna tanssit pystyyn, eikä sitä käskyä tarvinnut toistaa siis lähdettiin tanssipaikalle, siellä oli jo paraillaan tanssi käynnissä. Oli siellä jokin aika tanssittu niin tuli päähämme kolmelle pojalle että jos lähdetään Vappu iltaa viettämään Someron kirkonkylään, matka oli 21 km, asia tuli päätettyä ja niin lähdettiin, lähteissämme kello oli 10,15 oli muuten aika pimeä. Kyllä kaikki sanoivat lähtiessämme, että olemme aika hulluja mutta mitäpäs me noista. Lähdettiin matkalle ja tultiin takaisin seuraavalla aamulla kello 7. Vietimme Vappua loppujen lopuksi koko lailla hauskasti.

Salon Plotonan viides ryhmä:
Armas Lehtiö 18 15/2 96 Muurla
Väinö Nieminen 18 13/4 96 Muurla
Enok Kuusikoski 19 3/1 01 Muurla
Frans Aalto 18 12/1 99 Muurla
Rupert Malonius 18 12/2 95 Muurla
Rikhardi Heinonen 18 25/7 96 Muurla
Rudolf Rask 18 5/9 92 Muurla
Edvin Kairinen 18 27/7 97 Ankelniemi
Kosti Vuorinen 18 24/3 97 Salo

 

 Syksyn 1917 levottomuudet Salon seudulla

 Sata vuotta sitten maamme itsenäistyi mutta samalla kansa jakautui kahtia, joka vääjäämättömästi johti seuraavana vuonna sotaan. Venäjän heikko menestys maailmansodassa johti maan sisäisiin levottomuuksiin ja helmikuun vallan- kumouksessa vuonna 1917 Nikolai II luopui kruunustaan. Levottomuudet levisivät myös Suomeen varsinkin maassamme olevien noin 60.000 venäläisen sotilaan takia, joiden kurittomuus ja mielivalta herättivät epäluuloja varsinkin porvareiden keskuudessa. Vallankumous vaikutti myös Suomen talouteen. Työttömyys kasvoi, koska Venäjän sekasortoisen tilanteen takia linnoitustyöt ja sotatarviketilaukset loppuivat. Myös viljantuonti väheni ja maaseudulla lakkoiltiin. Kun heinäkuun hallat aiheuttivat kadon, niin Suomessa koettiin suorastaan nälänhätä. Kesällä 1917 myös maaseudulla ja työväestön joukossa esiintyi levottomuutta. Maatalouslakkoja oli etenkin Kiskossa ja Angelniemellä ja teollisuustyöväki lakkoili Särkisalossa ja Perniössä. Näiden seurauksena porvarit perustivat järjestyskuntia työrauhan ylläpitämiseksi ja yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Nämä ottivat yhteen lakko- laisten kanssa, joten työväestö koki ne uhkaksi aatteelleen.

Syksyn kuluessa alettiin perustaa maahamme suojeluskuntia. Halikon suojelus- kunta perustettiin 6.9.1917 Saarimäen kansakoululla ja sen ensimmäiseksi päälliköksi valittiin urkuri Toivo Nieminen (myöh. Louko). Salon seudun suojelus- kuntien herättäjänä toimi Salon kauppalan järjestysmies, varatuomari Herman Tuomaala. Salon suojeluskunta perustettiin lokakuussa ja sen päälliköksi valittiin aliluutnantti, voimistelunopettaja Volmar Calamnius ja Uskelan suojeluskunnan päälliköksi agronomi Paavo Raunio. Syyskuun alussa perustettiin Muurlan suojelus- kunta, jonka ensimmäiseksi päälliköksi valittiin konstaapeli August Lehtonen. Perniön suojeluskunnan perustamiskokous pidettiin 13.9.1917 Lupajan ”Suojassa” ja sen ensimmäiseksi päälliköksi valittiin meijerin isännöitsijä Uno Oesch. Vuoden 1917 lopussa Angelniemen suojeluskuntahanke jäi kaavailuasteelle, mutta Kuusjoelle ja Pertteliin perustettiin aseelliset puolustusvartiot. Salon seudulla suojeluskunnat jäivät kuitenkin vain perustamisvaiheeseen ja ne perustettiin uudestaan huhtikuussa 1918 vapaussodan aikana, kun valkoiset valtasivat Salon. Suojeluskuntien yhtenä tavoitteena oli myös maamme vapauttaminen Venäjän alaisuudesta. Aluksi suojelus- kuntiin kuului myös sosialidemokraatteja vapauttamisaatteen takia, mutta nämä jättivät kuitenkin pian vieraaksi tuntemansa järjestön ja vastapainoksi perustivat järjestyskaarteja.

Sanomalehti Sosialistissa julkistettiin työväen järjestyskaartien säännöt. Sääntöjen mukaan järjestyskaartien tarkoituksena oli työväenjärjestöjen kokoontumis-, lausunto- ja painovapauden suojeleminen sekä työväestön oikeuksien turvaaminen.

Kaartien jäseniksi voitiin valita vain luokkatietoisia sosialidemokraatteja. Miehistö sai valita päällikkönsä, joten demokratia toteutui kaartien piirissä. Paikallisesta johdosta vastasi viisihenkinen toimikunta, jossa oli kolme kunnallisjärjestön ja kaksi järjestyskaartin edustajaa. Syyskuussa 1917 perustettu sosialidemokraattisen puolueen järjestysmiehistö julistautui selkeästi suojeluskuntien vastustajaksi. Salon työväestön järjestyskaarti perustettiin 29.10.1917, jolloin Salon alaisuuteen kuulunut Uskelan punakaarti itsenäistyi omaksi yksikökseen. Angelniemellä perus- tettiin marraskuussa työväen järjestyskaarti ja sitä johti suutari Hjalmar Johansson. Perniöön perustettiin punakaarti marraskuussa. Perustamiskokouksen avasi torppari Kustaa Lindström Ylikylästä. Ennen kapinaa Perniöön perustettiin punakaartin osastoja eri kyliin, viimeisenä Koskelle. Punakaartiin kuului Perniössä 400-500 miestä, joista moni oli ”pakotettu” liittymään. Vain pieni osa kaartilaisista meni rintamalle 1918. Kiskoonkin perustettiin punakaarti marraskuussa.

Venäjällä lokakuun vallankumouksessa bolshevikit ottivat vallan ja bolsevikki- vallankumouksen huumassa ammattijärjestön johtajat perustivat maahamme ”vallankumouksellisen keskusjärjestön”, joka julisti Leninin suositteleman yleislakon alkavaksi 14. marraskuuta. Paikallinen lakkojohto ja vartiointi kuuluivat työväen- järjestöille ja järjestyskaarteille. Salossa lakkojohto erotti kauppalan järjestysmiehen sekä poliisit Hakalan, Koivun ja Tuomen. Järjestyskaarteille annettiin lakkovartioin- nin lisäksi määräys suorittaa elintarvikevarastojen takavarikointeja, etsiä suojelus- kuntalaisten aseita sekä pidättää työväelle vihamielisiä henkilöitä. Lakko päättyi 19.11., mutta ”vallankumous jatkui”.   Yleislakon jälkeen entisiä poliiseja ei haluttu päästää takaisin virkoihinsa vaan järjestyskaarti ja miliisit hoitivat kunnan järjestyksenpidon. Rahoitus pyrittiin saamaan kunnalta, mutta valtuuston porvarilliset piirit eivät tähän suostuneet. 12. joulukuuta sos. dem. kunnallisjärjestön kokous lakkautti miliisin toistaiseksi ja kunta oli ilman järjestyksenvalvojaa. Järjestyshäiriöiden takia pidettiin yleinen kansalaiskokous kaksi päivää myöhemmin. Kokouksessa valittiin toimikunta neuvottelemaan sos.dem. kunnallisjärjestön kanssa syntyneestä tilanteesta. Saatiin aikaan sopimus, jossa kunnallisjärjestö ryhtyisi ensin kymmenen ja olojen rauhoituttua neljän miehen voimin huolehtimaan järjestyksen valvomisesta.

 

  1. tammikuuta 1918 punakaarti sytytti Helsingissä työväentalon torniin punaisen lyhdyn merkiksi kapinan alkamisesta ja samanaikaisesti, ilmeisesti tästä tietämättä, kenraali Mannerheimin johtamat valkoiset aloittivat vapaussodan riisumalla Pohjan- maalla venäläiset varuskunnat aseista.

Sota päättyi 16. toukokuuta 1918 valkoisten voitonparaatiin Helsingissä.

 

Vapaussota Salossa 27.1.1918 – 16.5.1918

Tammisunnuntaiyönä 27.1.1918 sytytettiin punainen lyhty Helsingin työväentalon tornissa merkiksi siitä, että punakaartin vallankumous alkoi. Seuraavana päivänä punakaarti kaappasi vallan Helsingissä ja viikon kuluttua koko Etelä-Suomi oli vallattu. Samanaikaisesti Etelä-Pohjanmaalla kenraali Mannerheimin alaiset suojeluskuntalaiset riisuivat venäläiset varuskunnat aseista Laihialla, Lapualla ja Seinäjoella. Vapaussota alkoi. Rintama valkoisen ja punaisen Suomen välillä kulki aluksi linjalla Merikarvia – Ikaalinen – Virrat – Ruovesi – Vilppula – Jämsä – Mäntyharju – Savitaipale – Vuoksenniska – Laatokka.

Kun punakaarti ”valtasi” Salon, se tapahtui laukaustakaan ampumatta. Punakaartin järjestäytyminen oli mutkatonta. Johtotehtäviin tai päälliköiksi valittiin työväenjärjestöissä toimineita. Maltillisemmat pysyivät usein taustalla ja radikaalit valtasivat johdon. Välittömästi vallattiin poliisikamari ja puhelinkeskus eli sentraali. Rautatieasemalle asetettiin komissaari. Punakaartin esikunnaksi ja päämajaksi vallattiin Salon hotelli ja ensiapuosastolle Turun Sanomien konttori. Silloille ja kaikkiin tulleihin asetettiin aseistetut vartijat. Punaiset liput vedettiin Työväentalon ja päämajan katoille. Puhelin oli ”vastavallankumouksellisilta” suljettu. Ulkonaliikkumiskielto oli voimassa klo 22 – 06. Kaikki tarvitsivat matkustuslupatodistuksen, joita komissaari myönsi. Kirjeet sensuroitiin ja sanomalehdet lakkautettiin lukuun ottamatta ”Sosialistia”, ”Työmiestä” ja ”Työväenjärjestöjen tiedonantajaa”. Punakaartilaisia värvättiin kiireesti Salosta ja lähiseudulta. Punakaartiin liittyivät ensin kiihkeimmät punaiset. Painostamalla saatiin mukaan myös maltillisia. Kapinan alettua alkoivat punakaartilaiset saada kovaa palkkaa, jolloin kaartiin liittyi miehiä, joille aate oli toisarvoinen. Salon seudulle jäi paljon sekä punaisia että valkoisia, jotka eivät ottaneet osaa mihinkään toimintaan. Tosin valkoisilla ei aluksi ollut mahdollista toimia ”punaisessa Suomessa” ennen huhtikuun alkua, jolloin valkoisten joukot valtasivat seudun. Asehuolto ei tuottanut punakaartille vaikeuksia. Vallankumoukselliset jakoivat auliisti aseita ja ammuksia Venäjän armeijan asevarastoista. Miesten koulutus jäi kuitenkin kehnoksi. Alkeellinen aseiden käsittelytaito annettiin, useimmiten vain näytettiin miten kivääri ladataan, laukaistaan ja pistin kiinnitetään. Ainoat ”sotaopit” olivat marssi, ketjuun meno ja maahan heittäytyminen. Sulkeisharjoituksia ei haluttu pitää, sillä ”ei niitä sodassa tarvita, siellä vain larataan ja amputaan”.

Valkoiset olivat Salon seudulla jatkuvan tarkkailun alaisina. Verrattuna moneen muuhun paikkakuntaan mitään varsinaisia henkirikoksia ei paikkakunnalla tehty lukuun ottamatta Canthin ja Kankareen murhia, joista jälkimmäiseen syyllistyivät turkulaiset punakaartilaiset. Aseiden etsintää suoritettiin innokkaasti koko ajan ja joitakin metsästysaseita löytyikin ja jopa ikivanhat suustaladattavat aseet takavarikoitiin. Elintarvikkeet olivat vähissä ja punaisten elintarvikelautakunta etsi salaisia varastoja. Elintarvikepula johtui punaisten lehdistön mukaan porvareista ja kaartilaiset hakivat elintarvikekätköjä päivittäin ilman tulosta.

Heti sodan alussa Salon seudun suojeluskuntalaiset eli Salon samoojat pyrkivät Huittisiin valkoisten puolelle. Koska päätiet ja rautatiet olivat punaisten tarkan valvonnan alla, kuljettiin pienissä ryhmissä lähinnä hevoskyydillä tai kävellen sivuteitä. Matkaan lähteneet vaaransivat henkensä joutuessaan vieraiksi tunnistettavina kulkemaan useiden pitäjien läpi kohti pohjoista. Punaisten aseistetut vartiot oli havaittava ajoissa ja kierrettävä tai niille oli osattava kertoa uskottava peitetarina matkan tarkoituksesta ja kohteesta. Turvallisten etappitalojen välillä kohdatut ihmiset saattoivat ilmoittaa havaintonsa punakaartien paikallisiin esikuntiin tai vartiomiehille. Kymmenen salolaista murhattiin matkalla valkoisten puolelle.

Suomen valkoinen armeija valtasi Tampereen 6. huhtikuuta, jolloin punaiset antautuivat. 3. huhtikuuta saksalainen 10.000 miehen vahvuinen apuretkikunta nousi maihin Hangossa kenraalimajuri, kreivi Rudiger von der Goldzin komentamana. Neljä päivää myöhemmin 2.500 saksalaisen miehen muodostama prikaati astui maihin Loviisassa. Saksalaisten tulo ei vaikuttanut sodan lopputulokseen mutta nopeutti ratkaisevasti sodan päättymistä. Hangosta saksalaiset siirtyivät rautatietä pitkin kohti Helsinkiä ja ensimmäinen kosketus punakaartiin saatiin vasta Karjaalla.

Eljas Viinamäki muisteli vuonna 1933:

“Kun maa alkoi polttaa punaisten jalkojen alla, olivat heidän johtomiehensä suunnitelleet laajoja räjäytystöitä, tuhopolttoja ja kostotoimenpiteitä. Onneksi heille tuli niin nopea lähtö, että eivät ehtineet toteuttaa uhkailujaan. Huhtikuun 9 p:nä saapui muutaman miehen valkoisten joukko Kemiöstä Perniöön. Seuraavana päivänä tuli muutamia saksalaisia sotilaita. ”Nälkiintyneitä kalastajia”, jotka ovat vetäneet saksalaiset vaatteet päälleen, kuten turkulainen ”Sosialisti” julisti. Huhtikuun 11. punaiset lähtivät Salosta paniikin vallassa. Vielä lähtiessä tehtiin viimeiset ryöstöt ja omaisuuden tuhoamiset, sitten rattaat täyteen ”voittosaalista” ja niin painui lähes 1 ½ km pitkä karavaani Perttelin tullista pohjoiseen kohti Siperian ihannevaltakuntaa, kuten he julistivat. Viimeiset lähtivät sentään junalla räjäytettyään ensin Salon ja sitten Halikon rautatiesillat. Nämä valtavat räjähdykset olivat kuin uuden ajan merkkiäänet, jotka kuuluivat laajalti maaseudullekin. Jo samana päivänä seisoivat valkoisten vartiomiehet tärkeimmillä paikoilla, kellä minkälainen ase käsissään. Valkoiset ottivat majapaikakseen poliisilaitoksen ja lennätinkonttorin sekä myöhemmin Salon hotellin, joka oli ollut punaisten päämajanakin. Siellä pidettiin myös suojeluskunnan uusi perustava kokous 14 p:nä, sillä edellisenä syksynä pidetyn kokouksen pöytäkirjat ja muut paperit oli varovaisuuden takia silloin heti hävitetty. Seuraavana päivänä sai sitten uusi suojeluskunta lähettää miehiä perääntyvien punaisten kintereille Suomusjärvelle ja Someron suunnalle sekä edelleen Hyvinkäälle asti.”

   Matti Rajasaari